Keskentekoinen

Käsitteistetään karttaa

2011-06-21T15:32:01+03:00

Lyhyestä virsi kaunis: tässä on nelosmoduulin käsitekarttani. Se on pysynyt muuten samanlaisena, mutta lisäsin verkkoviestinnän yhteyteen sana verkkovuorovaikutus täsmentämään sitä, että viestintä on perusluonteeltaan vastavuoroista.

Kolmannen moduulin yhteys

2011-04-08T16:40:01+03:00

Olen tyyliltäni ryöpsähtelevä työskentelijä – en tiedä onko se työelämässä opittu tapa vai luontainen tyyli. Välillä minulla on kiihkeitä työnteon kausia, jolloin työ täyttää valveillaolon tunnit ja osittain unetkin. Ja tällainen koskenlaskukausien jälkeen seuraa suvannon aika, jolloin mieli ja takki ovat tyhjiä. Tähän moduuliin on mahtunut molempia. Alkuvuosi on tiivistä ja intensiivistä aikaa, joka vaati ajankäytön tarkkaa suunnittelua. Samaan aikaan oli meneillään useita tärkeitä työasioita, VOA-kurssissa työteliäs ja tärkeä jakso, verkkokurssin todellinen käynnistäminen ja myös monia yksityiselämän menoja. Jotenkuten sain rimpuiltua VOA:ssa mukana, mutta tiukkaa teki. Kun kosken kovin virtaus rauhoittui, on pääni ollut väsynyt ja nuutunut, ja huomaan että on todella vaikeaa tarttua tämän moduulin viimeisiin tehtäviin. Nyt yritän kuitenkin viikon päätteeksi tsempata.

1. Käsitekartta

Edellisessä moduulissa tein paljon töitä verkko-opetuksen asiantuntijuutta kuvaavan käsitekartan kanssa, joten tässä moduulissa kartta ei minun mielestäni kaipaa paljon muutoksia. Tämä moduuli on keskittynyt erityisesti oppimisprosessin pedagogiseen suunnitteluun, ja sen myötä lisäsin karttani osioon "verkkopedagogiikka" oppimisprosessin ja oppimistehtävien suunnittelu. Ne voisivat vaihtoehtoisesti olla myös kartan osiossa "opettaminen", koska tällainen suunnittelu on samanlaista sekä lähi- että verkko-opetuksessa.

2. Oppimispäiväkirja ja kooste oppimisesta

Tässä vaiheessa on pakko todeta, että aivoni eivät ole vielä jaksaneet täysin sulatella ja eritellä ihan kaikkea tässä moduulissa opittua. Oppiminen jatkuu. Tästä moduulista on jäänyt käteen ainakin seuraavaa:

A) Oppimisprosessien suunnittelu oli minulle pitkälti tuttua aikaisemmista pedagogisista ja verkko-opetusopinnoista, joten en koe oppineeni niistä mitään mullistavaa uutta. Sain kuitenkin lisää kokemusta käytännön suunnittelusta ja sen vaiheistuksesta.

B) Opin uusia asioita sosiaalisen median käytännön soveltamisesta opetukseen.

C) Ehkä eniten opin olemassa opiskelijan roolissa: millaista on rimpuilla kurssin mukana silloin, kun vuorokauden tunnit eivät tunnu riittävän. Opettajana koetan olla tässä suhteessa joustava omille opiskelijoilleni.

D) Hyödyllistä oli myös tutustua muiden VOA-kurssilaisten verkkokursseihin ja katsella niitäkin ikään kuin opiskelijan silmin.

Hieman hämmentävää ja osittain ilahduttavaakin on ollut huomata, että vaikka oman verkkokurssini runkona on monen vuoden takainen ja kokonaan ilman pedagogisia opintoja pidetty kurssi, tuo runko istuu hämmästyttävän hyvin tutkivan oppimisen malliin. Onko minulla ollut piileviä pedagogisia kykyjä – vai onko tutkivan oppimisen malli tutkijalle niin luontainen, että oma opetus on kuin itsestään muokkautunut sen suuntaan? Vai oliko minulla vain moukan tuuria :-).

Palasin tässä tehtävässä vielä kurssin alussa tekemääni HOPSiin, ja huomaan, että olen tässä moduulissa oppinut juuri sitä mitä halusinkin. Toivoin oppivani "verkkokurssin luomisen kokonaisvaltaista hallintaa", ja sitä nimenomaan tässä moduulissa tehtiin. Lisäksi odotin oppivani paljon vertaiskeskusteluista ja opiskelijan roolissa toimimisesta, mikä on sekin toteutunut.

3. Oma osaaminen

Käsitekartassa jaan tällä hetkellä verkko-opettajan asiantuntijuuden neljään osaan:

sisällöllinen asiantuntemus
verkkopedagoginen osaaminen
tieto- ja viestintäteknologian tuntemus
"verkontuntemus" eli verkkoympäristöjen ja niissä toimimisen ymmärtäminen.

Taidan olla tänään harvinaisen positiivisella tuulella, koska löydän itsestäni paljon vahvuuksia. Vankin asiantuntemus minulla on luonnollisesti oman tieteenalan sisältötiedossa, mutta pidän itseäni (ollakseni keski-ikäinen humanistinainen) myös melko näppäränä tvt:n tuntijana. Verkkopedagogiikasta (ja muustakin pedagogiikasta) minulla on aika paljon koulutusta. "Verkontuntemusta" taas olen omaksunut sekä työelämässä että varsinkin yksityiselämässä harrastusten kautta, joten minulla on jonkinlainen tuntuma niihin mahdollisuuksiin, joita verkko tarjoaa nykypäivän (työ)elämässä.

Millään näillä alueilla en tietenkään ole (enkä koskaan tule olemaan) valmis, vaan aina on paljon opittavaa. Paikallaan ei voi jäädä polkemaan.

Kuka tuntee asian (a.k.a. oppimistehtävä 2.3)

2011-01-03T15:41:01+02:00

Minä meen uimaan, minä meen uimaan...

Oman alani asiantuntijaksi kasvaminen on ollut minulle pitkä ja kivulloinen prosessi, joka on tapahtunut ensin hitaan väitöskirjapuurtamisen aikana ja sen jälkeen yliopiston pätkätyöputkessa. Kasvukipuja ja riittämättömyyden tuskaa olen kokenut monessa vaiheessa. Olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole opintojensa aikana saanut mitään välineitä oman osaamisen reflektoimiseen. Meidät on heitetty laiturilta veteen ja katsottu, ketkä oppivat uimaan. Lähes kaikki on pitänyt imeä hiljaisena tietona, löytää itse ja oppia kantapään kautta. Minä opin uimaan, mutta jälkeenpäin olen usein ajatellut, että olisin voinut omaksua uimataidon paljon nopeammin (ja ehkä uida nopeammin ja pitemmälle), jos olisin tiennyt asiantuntijuudesta sen mitä nyt tiedän. Tämä oppimistehtävä on siis ollut minulle tutkimusmatka omaan itseeni - ja siksi tehtävä onkin tuntunut erityisen mielekkäältä.

Asiantuntijuuden monet kasvot

Asiantuntijuus on liukas ja monitahoinen käsite, joka voidaan määritellä monilla tavoin ja jakaa moniin eri osa-alueisiin (ks. esimerkiksi erään toisen kurssilaisen perusteellista kirjallisuuskatsausta). Omassa asiantuntijuuden käsitekartassani (ks. edellistä postausta) olen koettanut syventää näkemystäni siitä, mitä osa-alueita verkko-opetuksen asiantuntijuuteen kuuluu. Olen purkanut verkko-opetuksen kolmeen osaan (verkko, opettaminen ja verkko-opetus), ja lisäksi olen pohtinut erikseen asiantuntijuutta yleisemmällä tasolla. Tässä tehtävässä poimin käsitekartasta esiin kaksi kohtaa, jotka ovat herättäneet eniten ajatuksia: asiantuntijuuden yleisen kehitysprosessin ja verkko-opetukseen liittyvät erityiset osaamisalueet. Asiantuntijuuden teoreettiseen taustaan olen perehtynyt erityisesti Hakkaraisen, Lonkan ja Lipposen erittäin mielenkiintoisen kirjan "Tutkiva oppiminen" avulla, ja lisäksi olen lainelautaillut erinäisten verkkolähteiden aallokossa.

Onko hyvä neuloja neulomisen asiantuntija?

Kurssin aloitustapaamisessa pienryhmämme sai tehtäväksi keskustella siitä, millaista asiantuntemusta lentäjä tarvitsee. Sen yhteydessä aloin miettiä, onko hyvä ja kokenut lentäjä automaattisesti lentämisen asiantuntija. Viimeistään tämän teoriatehtävän yhteydessä olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että asiantuntemus on muutakin kuin jonkin tiedon tai taidon hyvää hallintaa. Kaikki ammattinsa hyvin osaavat ihmiset eivät ole alansa asiantuntijoita, eikä pelkkä pitkä työkokemus tee vielä ihmisestä asiantuntijaa (ks. esim. Hakkarainen ym. 2004: 68). Koska lentäminen on minulle aivan vierasta, havainnollistan asiantuntijuutta itselleni läheisemmän elämänalueen, neulomisen, avulla.

Monet ihmiset (sattuneista kulttuurisista syistä lähinnä naiset) ovat neuloneet sukkia lähes koko ikänsä. Varustaessaan vuosikymmenten ajan lapsensa ja lapsenlapsensa villasukilla he ovat saavuttaneet kunnioitettavan kokemuksen sukkien neulomisesta. He neulovat nopeasti ja tekevät siistiä ja tasaista jälkeä. He osaavat tehdä joustinta, palmikoita, pitsiä ja kirjoneuletta. Silti he eivät välttämättä ole neulomisen asiantuntijoita.

Tullakseen asiantuntijaksi ihmisen täytyy ensinnäkin tarkkailla, reflektoida ja jäsentää työssä saamaansa kokemusta. Hyvä neuloja neuloo tasaisia silmukoita, koska hän on vähitellen ja itse sitä tiedostamatta oppinut tämän käytännön taidon. Neulomisen asiantuntija neuloo tasaisia silmukoita, koska hän on huomannut, millä tavoin puikkojen koko tai käsien asento vaikuttavat työn laatuun. Todellinen asiantuntijuus edellyttää myös sitä, että reflektointi perustuu (joko koulutuksen tai järjestelmällisen itseopiskelun antamaan) teoreettiseen tai yleisluonteiseen tietoon. Neulojan koulutus voi antaa tietoa esimerkiksi erilaisista neuletekniikoista, neuleohjeiden lukemisesta, materiaaleista ja käsityöperinteestä. Asiantuntemus syntyy, kun teoria nivoutuu yhteen käytännön kokemuksen kanssa.

Toiseksi asiantuntijuuteen kuuluu välttämättä kanssakäyminen muiden samalla alalla työskentelevien kanssa. Neulojakin on neulomisen asiantuntija vasta kun hän osaa jakaa omaa osaamistaan muille neulojille ja oppia itse muiden jakamista kokemuksista. Kukaan ei ehdi yksin kokeilla kaikkia maailman sukkamalleja, mutta suuri joukko neulojia pystyy yhdessä siihen. Internetin käsityöyhteisöt (kuten blogit ja keskustelupalstat) ovat mullistaneet perinteisesti hyvin yksinäisen käsityöläisyyden ja tehneet siitä yhteisöllistä ja kansainvälistä toimintaa. Neuleideat leviävät nopeasti, ja ongelmiin saa lyhyessä ajassa lukuisia vastauksia. Neulomisen asiantuntijuuteen kuuluu nykyisellään myös osallistuminen tähän moderniin neulomiskulttuuriin.

Kolmanneksi asiantuntijuuteen sisältyy taitojen ja tietojen jatkuva ylläpitäminen ja niiden sopeuttaminen uusiin tilanteisiin ja vaatimuksiin. Nykymaailmassa todellisen asiantuntijuuden on oltava adaptiivista eli joustavaa ja sopeutumiskykyistä (ks. esim. Hakkarainen ym. 2004: 79, Järvelä 2010). Asiantuntijan on kyettävä muuttumaan jatkuvasti yhteiskunnan mukana, oppimaan jatkuvasti uutta, soveltamaan oppimaansa uusiin yhteyksiin, ratkaisemaan ongelmia, luomaan uutta tietoa ja osaamista ja myös näkemään tulevaisuuteen. Myös käsitöiden maailma kehittyy nopeasti: syntyy uusia ideoita ja malleja, luodaan uusia materiaaleja, kehitellään uusia tekniikoita. Hyvä neuloja voi toistaa samaa perinteistä sukkamallia vuosikymmenestä toiseen, mutta neulomisen asiantuntijan on kokeiltava ja opeteltava uusia tekniikoita – vaikkapa uudenlaisia kantapäitä tai kärjestä aloitettavia sukkia.

Vaativa verkko-opetus

Mitä enemmän pohdin verkko-opetuksen asiantuntemusta, sitä vaativampana tehtävänä verkko-opettaminen minulle näyttäytyy. Verkko-opettajan pitäisikin pystyä repeämään moneen eri rooliin (sen lisäksi, että hän on yliopistossa yleensä samalla myös oman alansa tutkija). Käsitekartan tämänhetkisessä versiossa olen jakanut verkko-opettajan asiantuntijuuden neljään osaan:

sisällöllinen asiantuntemus
verkkopedagoginen osaaminen
tieto- ja viestintäteknologian tuntemus
"verkontuntemus" eli verkkoympäristöjen ja niissä toimimisen ymmärtäminen.

Nämä osa-alueet ovat pitkälti yhtenevät niiden viiden alueen kanssa, jotka Nevgi ym. (2002) ovat hahmottaneet erään tutkimuksen taustaksi (oman tieteenalan sisältötieto, pedagoginen ja verkkopedagoginen osaaminen, tvt-taidot, verkkomateriaalin tuottamisen taidot sekä informaatio- ja medialukutaito).

Kaiken opetuksen ytimenä luonnollisesti sisältötieto eli opettajan asiantuntemus kyseisellä alalla. Verkko-opetuksessa sisältötietoon voidaan yhdistää sisällöntuotanto eli kyky tuottaa omalta alalta sellaista opetusmateriaalia, joka soveltuu verkossa käytettäväksi. Sisällöntuotanto kytkeytyy siten sellaisiin taitoihin kuin audiovisuaalisten oppimateriaalien tuottaminen tai verkkotekstin kirjoittaminen.

Verkkopedagogiikkaan puolestaan kuuluu näkemykseni mukaan sekä yleinen pedagoginen osaaminen että tämän osaamisen soveltaminen verkkoympäristöön. Usein kuulee sanottavan, että ei ole olemassa erityistä "verkkopedagogiikkaa" vaan verkko-oppiminen perustuu samoihin periaatteisiin kuin muukin oppiminen. Verkko on kuitenkin erityislaatuinen toimintaympäristö ja verkkoviestintä poikkeaa kasvokkaisviestinnästä, joten mielestäni on perusteltua puhua erityisestä verkkopedagogisesta osaamisesta.

Ihanteellisen verkko-opettajan asiantuntemukseen kuuluvat myös tieto- ja viestintäteknologiset taidot kuten laitteiden ja tietokoneohjelmien sekä Internet-sovellusten käyttäminen. Tieto- ja viestintäteknologia muuttuu kuitenkin nykyisin niin nopeasti, että olen itse alkanut pitää tärkeimpänä tvt-taitona uuden oppimisen taitoa, verkkoteknistä oppimiskykyä. Ei ole tärkeää osata käyttää jotain tiettyä ohjelmaa tai välinettä, mutta on tärkeää tietää, millä tavoin voi ottaa haltuun vastaan tulevan uuden ohjelman tai välineen.

Lisäksi olen halunnut ottaa käsitekarttaan mukaan osaamisen, jota nimitän "verkontuntemukseksi". Sillä tarkoitan ymmärrystä siitä, mitä mahdollisuuksia (ja uhkia) verkkotyöskentely tarjoaa, tietoa tietoverkkojen ja verkkoviestinnän toiminnasta, verkkovuorovaikutuksesta, verkossa käytetyistä kielen muodoista ja ylipäätään tuntumaa siitä, millä tavoin tietokoneet ja tietoverkot ovat osa nykyihmisten (varsinkin nykynuorten) elämää. Lisäksi verkontuntemukseen voidaan liittää informaatiolukutaito tai medialukutaito (Nevgi ym. 2002: 29) eli kyky etsiä kriittisesti tietoa eri lähteistä ja seuloa näistä esiin kulloiseenkin tarkoituksen soveltuvat tiedon palaset.

Verkossa kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti

Tämä oppimistehtävä on vahvistanut näkemystäni siitä, miten keskeisessä asemassa tietokoneet ovat asiantuntijuuden kehittymisessä. Nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa asiantuntijuus on sosiaalinen ja hajautunut ilmiö, johon kuuluu erottamattomasti verkostoituminen ja yhteistoiminta muiden asiantuntijoiden kanssa (ks. esim. Hakkarainen 2005, Järvelä 2010). Yhtä olennaisesti asiantuntemukseen sisältyy nykyisin tietokoneiden käyttäminen. Tietokoneet ja tietoverkot edistävät asiantuntijuutta kahdella tavalla. Sosiaalisesti ne antavat uudenlaisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen, vuorovaikutukseen ja asiantuntijakulttuurien muodostumiseen. Käytännön tasolla ne puolestaan tarjoavat asiantuntijoiden käyttöön paitsi valtavan määrän informaatiota myös monenlaisia älykästä toimintaa edistäviä välineitä ja työkaluja. On kyseenalaista, onko nykyisin ylipäätään mahdollista omaksua, kehittää tai ylläpitää asiantuntijuutta ilman tietokoneiden ja tietoverkkojen tarjoamaa apua.

Lähteet

Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä - psykologisia näkökulmia. Puheenvuoro Osaaminen murroksessa -työelämälähtöisen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen seminaarissa 12.4.2005 Helsinki. (http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/material/HakkarainenEsitelma2005a.pdf)

Hakkarainen, K., Lonka, K., & Lipponen, L. 2004. Tutkiva oppiminen: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. 6. uudistettu painos. WSOY.

Järvelä, S. 2010. Luento VOA-koulutuksen lähipäivillä 9.9.2010. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio.

Nevgi,A., Kynäslahti,H., Vahtivuori, S., Uusitalo, A. & Ryti, K. 2002. Yliopisto-opettaja verkossa – taidot puntarissa. Verkko-opettajan osaamisalueiden ja tarjolla olevien tukipalvelujen kartoitus. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteen laitos.

Muuttuva asiantuntijuus

2010-12-14T09:37:01+02:00

Muuttuvan asiantuntijuuden idea konkreettistuu käsitekartassa, jota kurssin aika työstetään. Syksyllä toin tänne ensimmäisen version, ja tässä on sama kartta hieman täydentyneemmässä ja jäsentyneemmässä muodossa. Työ jatkuu tietysti edelleen sekä omassa päässä että Minodomossa.

This is the end(er)

2010-11-01T15:27:01+02:00

Kuten olemme oppineet, oppimista ja oivalluksia tapahtuu kaikkialla, myös kotioloissa. Katsoin poikani kanssa Star Wars -elokuvaa, ja jossain vaiheessa mieleeni tuli Orson Scott Cardin kirja Ender (alkuteos Ender's Game, 1985). Lukemistani scifi-kirjoista tämä on ollut jostain syystä minulle ehkä kaikkein mieleisin, sillä olen lukenut sen monia kertoja, samoin kuin sen kaksi suomeksi ilmestynyttä jatko-osaa. Kirja kuvaa Ender-pojan sotilaallista koulutusta, jossa hänestä rakennetaan komentajaa ihmiskunnan tulevaisuuden pelastamiseksi. Tarinassa on monia teemoja, mutta itseäni kirjassa on aina kiehtonut se, miten Ender selviytyy yhä vaikeammista tehtävistä. Kun nyt olen lukenut kirjan jälleen kerran läpi, näen sen selvästi kuvaavan adaptiiviseksi huippuasiantuntijaksi kasvamisen prosessia. Enderin asiantuntijuus lisääntyy vähitellen, kun hänet asetetaan aina vain vaativampien haasteiden eteen. Hän reflektoi omaa toimintaansa ja oppii omista pohdinnoistaan. Hän oppii kokemuksesta, koska tärkeimpänä oppimisympäristönä ovat pelit ja simulaatiot. Hänen kehittymisensä on myös yhteisöllistä, koska hän oppii muilta pojilta ja myöhemmin henkilökohtaiselta mentoriltaan. Ja hän johtaa omaa tiimiään ja hyödyntää sen jäsenten erilaisia taitoja.

Kirjassa kuvataan myös Enderin loppuunpalamista kun häneltä vaaditaan liian paljon ja liian nopeasti. Hän väsyy, turtuu ja kyynistyy, näkee öisin painajaisia. Hän selviytyy lopullisesta kokeestaan mutta tajuaa tehneensä aikuisten ohjauksessa vääriä tekoja, joista joku muu joutuu maksamaan hirvittävän hinnan. Tätä osaa lukiessani en voi olla ajattelematta, miten paljon yhtäläisyyksiä Enderin tarinalla on nykyisen ihmisiä loppuun polttavan työkulttuurin tai menestyksen huumassa kiitävän yliopistomaailman kanssa...

Lähipäivänä ajatukset virtaamaan

2010-10-14T15:10:01+03:00

Olemme istuneet kurssin lähipäivässä ja vaihtaneet paljon ajatuksia ja surffanneet paljon. Näemmä osa meistä on blogannutkin samalla, joten en voi jäädä pekkaa pahemmaksi ;-). Jostain syystä minusta on vaikeaa päästää käsistäni viimeistelemätöntä tekstiä, joten blogitekstejäkin olen kirjoittanut ja hionut ennen julkaisemista. En taida enää osata kirjoittaa muuten kuin prosessikirjoittamisena... Kynnys julkaista tekstiä täällä blogissakin on sen vuoksi korkea, ja monta ajatusta jää jakamatta. Mutta koska tällä kurssilla on tarkoituksena hieman heittäytyä ja kokeilla itselle uusia juttuja, ehkä minun pitäisi madaltaa kynnystä ja kirjoitella useammin. Siksi tämä postaus, ilman etukäteisuunnittelua ja nopeasti kirjoitetuna.

Parasta lähipäivässä ovat olleet ajatuksenvaihdot vieruskaverien, lounas- ja kahvipöytäkumppaneiden ja vertaisryhmän kanssa. Ne todella inspiroivat ja antavat intoa. Tästä kokemuksesta pitää itselle painaa mieleen myös se, että verkko-opetuksessakin kasvokkaistapaamiset voivat antaa ylimääräistä potkua. Kun tapaamisen jälkeen erotaan, into hiipuu aika lailla, mutta ehkä jotain jää mielessä kuitenkin kytemään.

Hups, hops unohtui

2010-09-27T20:04:01+03:00

Nyt kävi niin, että unohdin tykkänään HOPSin palautuspäivän, joka oli viime perjantaina. Liitän sen nyt tähän postaukseen.

A Oman osaamisen vahvuudet

Verkko-opetukseen liittyvää osaamista voidaan hahmottaa jakamalla se kolmia: osaamisalueita ovat sisältötieto, pedagoginen tieto ja teknologinen tieto (ks. oheista kuviota, joka löytyy osoitteesta www.tpck.org ; mentorille kiitokset tästä linkistä).

Omalta osaltani koen vahvuudekseni sisältötiedon vankan hallinnan ja melko pitkälti myös tietokoneisiin liittyvän teknisen tiedon (tai ainakin valmiuden oppia koko ajan uutta tietotekniikasta), ja korkeakoulupedagogisten opintojen myötä minulla on myös jonkin verran pedagogista osaamista. Tämän kolmijaon ulkopuolelta lisään vahvuudekseni vielä luovan otteen opettamiseen.

Olen ollut verkko-opetuksessa mukana vuodesta 2005 lähtien, ja minulle on sen jälkeen kertynyt jonkin verran kokemusta verkon käyttämisestä opetuksen tukena. Kaikilla kursseillani on Moodle-osio vähintäänkin materiaalipankkina ja tehtävien palautuspaikkana. Monesti olen yhdistänyt lähiopetukseen verkkokeskusteluja, ja joitain kursseja olen pitänyt kokonaan verkossa. Kokemukseni on kuitenkin aika yksipuolista, sillä en ole käyttänyt juuri muuta kuin Moodle-alustaa ja sen työkaluja (erityisesti keskusteluja).

B Omat tavoitteet koulutukselle ja oman asiantuntijuuden kehittämiselle

Osallistun VOA-koulutukseen kehittääkseni omaa asiantuntemustani verkko-opetuksessa, ja odotan saavani sekä pedagogista että teknistä tietoutta. Lisäksi odotan oppivani paljon vertaiskeskusteluista ja muiden opettajien kokemuksesta. Opiskelijan roolissa toimiminen on myös tärkeä oppimiskokemus.

Jos ajatellaan yllä olevaa kuviota, tavoitteeni liikkuvat osaamisalueiden leikkauskohdissa. Yleisesti, siis muutenkin kuin verkko-opetuksessa, haluan oppia opettamaan sisältöä pedagogisesti mielekkäällä tavalla. Verkko-opetuksessa minua kiinnostaa teknologinen pedagoginen tieto, ja haaveenani olisi kenties tehdä joskus tulevaisuudessa jotain sellaista (kurssi, sovellus, verkkomateriaali tms.), joka liittäisi yhteen oman alani sisällön ja tietotekniikan.

VOA-koulutuksen aikana tavoitteenani on oppia verkkokurssin luomisen kokonaisvaltaista hallintaa, johon sisältyy muun muassa pedagoginen suunnittelu, harkittu vuorovaikutus kurssin aikana ja oman toiminnan arviointi kurssin jälkeen. Haluaisin myös omaksua pedagogisia ja oppimisteoreettisia periaatteita, joiden avulla voin hyödyntää luovia ideoitani sellaisella tavalla, että ne hyödyttävät opiskelijoita. Yhtenä tavoiteena on myös saada lisää kokemusta verkko-opiskelusta, -oppimisesta ja -opetuksesta, koska pidän kokemuksen vähyyttä ja ennen kaikkea ohuutta suurimpana kehittämisalueena.

C Omat vahvuudet ja tavoitteet opiskelijana

Olen vahvasti taipuvainen perfektionismiin, mutta yritän tietoisesti hillitä sitä. Vaadin itseltäni paljon, mutta yritän olla vaatimatta samaa muilta. Ärsyynnyn, jos koen jonkin tehtävän tai koulutuksen ajan hukkaamiseksi. Opettajien mielestä olen luultavasti välillä hankala tyyppi. Verkko-opetuksesta minulla on opiskelijan roolissa kokemusta muutamilta (verkko)pedagogisilta kursseilta, ja ne ovat olleet antoisia kokemuksia. Olen huomannut, että minun persoonalleni verkko-opiskelu sopii loistavasti.

VOA-koulutukseen osallistuminen edellyttää, että olen valmis käyttämään vapaa-aikaani kurssin tehtävien tekemiseen. Aika saan järjestettyä tinkimällä muista vapaa-ajan tekemisistä, esimerkiksi siivoamisesta ;-). Energiaa saan lataamalla akkuja koirien, kameran ja käsitöiden parissa. Koska verkkoihin ja tietokoneisiin liittyvät asiat ovat minusta mielenkiintoista, luulen saavani energiaa myös siitä, että puuhaan kurssin aikana itseäni kiinnostavien asioiden parissa. Siksi uskon, että kurssin kuormittavuus pysyy kohtuullisena.

Mielteitä asiantuntijuudesta

2010-09-27T15:16:01+03:00

Kurssin alkajaisiksi elokuussa saimme tehtäväksi luoda käsitekartan niistä käsityksistä, jotka meillä sillä hetkellä oli verkko-opetuksen asiantuntijuudesta. Varsinainen käsitekartta nuolineen on minulle vieras väline, ja se tuntuisi soveltuvan lähinnä sellaiseen tarkoitukseeen, jossa jostain asiasta on jo olemassa selkeä ja jäsentynyt kuva. Miellekartta-työkalun sen sijaan ainakin itse miellän enemmän oman ajattelun jäsentämisen ja kehittämisen välineesi, ja siksi tuotokseni lienee luokiteltavissa miellekartaksi.

Asiantuntijuuden syntyminen on minusta hyvin kiinnostava ja kiehtova ilmiö sekä henkilökohtaisesti että opettajan näkökulmasta. Tällä hetkellä (ennen kuin olen toden teolla syventynyt kurssin kirjallisuustehtävässä asiantuntemusta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen) ajattelen, että asiantuntemus syntyy (ainakin) neljästä asiasta: koulutuksesta, kokemuksesta, keskustelusta (= muiden ihmisten kokemuksista) sekä reflektiosta, jossa yhdistetään kolmea edellistä. Jään odottamaan, miten nämä ajatukseni muokkautuvat kirjallisuustehtävän myötä.

Miellekartoista voisin vielä ihan sivuseikkana mainita, että olen hieman ihmetellyt, miksi en enemmän hyödynnä niitä työskentelyssäni, vaikka pidänkin itseäni visuaalisesti suuntautuneena ihmisenä. Ehkä olen tullut niiden kanssa tekemisiin liian vanhana, niin etten osaa enää ottaa niitä osaksi jokapäiväistä työtä. Tai ehkä pääni sisällä vallitsee sellainen kaaos, ettei se purkaudu kartaksi tai kuvioksi. Sen sijaan minulle on kehittynyt oma työtapa: kokoan ajatuksiani ja lähteitä (ja kaikkea mahdollista) ranskalaisilla viivoilla tekstitiedostoksi. Sen sitten tulostan ja rupean värittämään ja yhdistelmään asioita, ja lopulta kaaoksesta syntyy jotain valmista (artikkeli, luentodia, kerran jopa väitöskirja).

Ja saman tien toinenkin mielleyhtymä miellekartoista. Kerran pidin kirjoittamisen kurssia ja esittelin myös miellekarttoja. Kyselin sitten, moniko opiskelijoista oli käyttänyt koulussa miellekarttaa. Kaikki nostivat heti kätensä, ja silloin tajusin, että sitä ei taida tarvita enää yliopistossa erikseen opettaa... Keskustelimme muutenkin miellekartoista, ja opiskelijoiden mielipiteet jakautuivat: toiset tykkäsivät ja toiset inhosivat. Eräs opiskelija myös kertoi, että hänen ala-asteen opettajansa oli tehnyt tutkimusta miellekarttojen käyttämisestä opetuksessa, ja hän oli ollut ala-asteen jälkeen kurkkuaan myöten täynnä miellekarttoja :-).

Kuinka Kum-Maa on kaikkialla

2010-09-13T20:09:01+03:00

Kurssin lähipäivä opetti minulle muun muassa uuden sanan: kaikkiallisuus, hienommin sanottuna ubikviteetti (ks. lisää vaikkapa täältä). Käsitteen oppimisteoreettinen sisältö on tietysti täysin ymmärrettävä ja istuu kuin hansikas siihen, mitä itse ajattelen oppimisesta, mutta suomenkielisen johdoksen rakenne herätti huomioni. Ensin ajattelin, että kyseessä on tuore suomennos, mutta sanakirjojen konsultointi kuitenkin paljasti, ettei sana ole ihan uusi. Se on nimittäin mukana Nykysuomen sanakirjassa (joskin harvinaiseksi merkittynä), jonka nimi on harhaanjohtava, koska sanasto on peräisin sotienväliseltä ajalta eikä ole nykyisin enää kovinkaan nykyistä. Selvisi myös, että sen lähtökohta on ilmeisesti uskonnollisessa kielessä. Uusin suomen kielen sanakirja (Kielitoimiston sanakirja) ei tätä sanaa tunne, mutta pikainen googlaus osoitti, että se elää Internetissä sekä oppimisen että uskonnon yhteydessä.

Olipa sana uudempi tai vanhempi, se kalskahtaa joka tapauksessa minun kielikorvissani normaalista poikkeavalta. Syynä on se, että yleensä suomen kielen johdin -llinen (josta sitten muodostuu edelleenjohdos -llisuus) yleensä liitetään suoraan kantasanan perusmuotoon tai vartaloon: kirja -> kirjallinen, taivas (taivutusmuodoissa taivaan, taivaalla) -> taivaallinen. Kaikkiallinen sen sijaan näyttäisi perustuvan taivutusmuotoon kaikkialla, mikä on melkoisen poikkeuksellista. Minulle tulee tällaisesta luovasta sananmuodostuksesta mieleen lapsenkieli, sillä pienet lapset eivät aina käytä sanoja samoin kuin aikuiset. Kun lapsi oppii veri-sanan partitiivimuodon verta, hän saattaa luulla sitä perusmuodoksi ja tehdä siitä omistusmuodon verran (aikuiskielessä veren). Tai jos äidillä on laukku, jonka hän ottaa aina mukaansa lähtiessään töihin, se on tietysti töihinlaukku. Joskus voi ehkä aikuisillakin olla sananmuodostuksessa ripaus lapsenmieltä J.

Kaikkiallista maisemaa Höytiäisellä 12.9.2010

MUOKS 14.4.2010

Sain aiheesta kirjallisuusvinkin: professori Aila Mielikäinen kirjoittaa Kielikelloissa 3/2009 ja 1/2010 -Ilinen-johtimesta muoti-ilmiönä. Jos sinulla on suora pääsy Verkkokielikelloon esimerkiksi oppilaitoksesi kautta, löydät ensimmäisen artikkelin tästä linkistä.

Kuopijoon käy tie

2010-09-11T13:29:01+03:00

Tämä koulutus, johon parhaillaan osallistun, on käytännössä hyvin monialaista, sillä osallistujia on Itä-Suomen yliopiston kolmelta eri kampusalueelta ja kahdesta ammattikorkeakoulusta. Koulutusta järjestetään kahdella suurimmalla kampuksella, Kuopiossa ja Joensuussa. Ensimmäinen lähipäivä pidettiin Kuopiossa, ja se oli (ihan ilman ironiaa) mielenkiintoinen kokemus.

Humanistina huomaan olevani aina vähän varpaillani tieteidenvälisissä tilaisuuksissa, koska en voi olla varma, miten muut suhtautuvat omaan tieteenalaani ja oppiaineeseeni. Stereotypioita ja harhakuvia on liikkeellä melko paljon - tosin todennäköisesti olen itse yhtä harhainen muiden alojen suhteen. Tämän lähipäivän aikana ei kukaan kuitenkaan joutunut puolustelemaan olemassaoloaan, vaan sen sijaan käytiin kiinnostavaa ajatuksenvaihtoa sekä opetuskäytänteistä että paljon muustakin (esimerkiksi tutkimusmenetelmistä ja niiden opettamisesta, joka on itselleni läheinen asia). Lähipäivän jälkeen odotan hedelmällisiä keskusteluja myös verkossa ja uskon oppivani erityisesti paljon juuri monialaisesta kanssakäymisestä.

Matka Joensuusta Kuopioon on minulle, kainuulaisuussyntyiselle, aina hivenen huvittava kokemus. Minun korvissani pohjoiskarjalaiset ja pohjoissavolaiset kuulostavat melko samanlaisilta (ehkä mie-pronominia lukuun ottamatta), ja tosiasiassa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan murteiden välillä ei olekaan kovin suuria eroja. Savolaismurteita kaikki tyynni. Silti maakuntien välissä Ohtaansalmen sillan kohdalla sijaitsee silti äärimmäisen jyrkkä identiteettiraja, sillä savolainen ja karjalainenhan ovat tietenkin aivan eri asioita. Identiteettiero heijastuu myös asukkaiden käsityksiin kielestä, sillä sekä savolaisten että karjalaisten mielestä vastapuoli puhuu aivan eri tavalla kuin he itse.

Ehkä tässä voi nähdä tieteidenvälistäkin symboliikkaa: tieteenalojen väliset erot saattavat nekin olla omassa päässä suuremmat kuin todellisuudessa.