Kuten olemme oppineet, oppimista ja oivalluksia tapahtuu kaikkialla, myös kotioloissa. Katsoin poikani kanssa Star Wars -elokuvaa, ja jossain vaiheessa mieleeni tuli Orson Scott Cardin kirja Ender (alkuteos Ender's Game, 1985). Lukemistani scifi-kirjoista tämä on ollut jostain syystä minulle ehkä kaikkein mieleisin, sillä olen lukenut sen monia kertoja, samoin kuin sen kaksi suomeksi ilmestynyttä jatko-osaa. Kirja kuvaa Ender-pojan sotilaallista koulutusta, jossa hänestä rakennetaan komentajaa ihmiskunnan tulevaisuuden pelastamiseksi. Tarinassa on monia teemoja, mutta itseäni kirjassa on aina kiehtonut se, miten Ender selviytyy yhä vaikeammista tehtävistä. Kun nyt olen lukenut kirjan jälleen kerran läpi, näen sen selvästi kuvaavan adaptiiviseksi huippuasiantuntijaksi kasvamisen prosessia. Enderin asiantuntijuus lisääntyy vähitellen, kun hänet asetetaan aina vain vaativampien haasteiden eteen. Hän reflektoi omaa toimintaansa ja oppii omista pohdinnoistaan. Hän oppii kokemuksesta, koska tärkeimpänä oppimisympäristönä ovat pelit ja simulaatiot. Hänen kehittymisensä on myös yhteisöllistä, koska hän oppii muilta pojilta ja myöhemmin henkilökohtaiselta mentoriltaan. Ja hän johtaa omaa tiimiään ja hyödyntää sen jäsenten erilaisia taitoja.
Kirjassa kuvataan myös Enderin loppuunpalamista kun häneltä vaaditaan liian paljon ja liian nopeasti. Hän väsyy, turtuu ja kyynistyy, näkee öisin painajaisia. Hän selviytyy lopullisesta kokeestaan mutta tajuaa tehneensä aikuisten ohjauksessa vääriä tekoja, joista joku muu joutuu maksamaan hirvittävän hinnan. Tätä osaa lukiessani en voi olla ajattelematta, miten paljon yhtäläisyyksiä Enderin tarinalla on nykyisen ihmisiä loppuun polttavan työkulttuurin tai menestyksen huumassa kiitävän yliopistomaailman kanssa...
Kommentit