Kurssin alkajaisiksi elokuussa saimme tehtäväksi luoda käsitekartan niistä käsityksistä, jotka meillä sillä hetkellä oli verkko-opetuksen asiantuntijuudesta. Varsinainen käsitekartta nuolineen on minulle vieras väline, ja se tuntuisi soveltuvan lähinnä sellaiseen tarkoitukseeen, jossa jostain asiasta on jo olemassa selkeä ja jäsentynyt kuva. Miellekartta-työkalun sen sijaan ainakin itse miellän enemmän oman ajattelun jäsentämisen ja kehittämisen välineesi, ja siksi tuotokseni lienee luokiteltavissa miellekartaksi.

Asiantuntijuuden syntyminen on minusta hyvin kiinnostava ja kiehtova ilmiö sekä henkilökohtaisesti että opettajan näkökulmasta. Tällä hetkellä (ennen kuin olen toden teolla syventynyt kurssin kirjallisuustehtävässä asiantuntemusta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen) ajattelen, että asiantuntemus syntyy (ainakin) neljästä asiasta: koulutuksesta, kokemuksesta, keskustelusta (= muiden ihmisten kokemuksista) sekä reflektiosta, jossa yhdistetään kolmea edellistä. Jään odottamaan, miten nämä ajatukseni muokkautuvat kirjallisuustehtävän myötä.

Miellekartoista  voisin vielä ihan sivuseikkana mainita, että olen hieman ihmetellyt, miksi en enemmän hyödynnä niitä työskentelyssäni, vaikka pidänkin itseäni visuaalisesti suuntautuneena ihmisenä. Ehkä olen tullut niiden kanssa tekemisiin liian vanhana, niin etten osaa enää ottaa niitä osaksi jokapäiväistä työtä. Tai ehkä pääni sisällä vallitsee sellainen kaaos, ettei se purkaudu kartaksi tai kuvioksi. Sen sijaan minulle on kehittynyt oma työtapa: kokoan ajatuksiani ja lähteitä (ja kaikkea mahdollista) ranskalaisilla viivoilla tekstitiedostoksi. Sen sitten tulostan ja rupean värittämään ja yhdistelmään asioita, ja lopulta kaaoksesta syntyy jotain valmista (artikkeli, luentodia, kerran jopa väitöskirja).  

Ja saman tien toinenkin mielleyhtymä miellekartoista. Kerran pidin kirjoittamisen kurssia ja esittelin myös miellekarttoja. Kyselin sitten, moniko opiskelijoista oli käyttänyt koulussa miellekarttaa. Kaikki nostivat heti kätensä, ja silloin tajusin, että sitä ei taida tarvita enää yliopistossa erikseen opettaa... Keskustelimme muutenkin miellekartoista, ja opiskelijoiden mielipiteet jakautuivat: toiset tykkäsivät ja toiset inhosivat. Eräs opiskelija myös kertoi, että hänen ala-asteen opettajansa oli tehnyt tutkimusta miellekarttojen käyttämisestä opetuksessa, ja hän oli ollut ala-asteen jälkeen kurkkuaan myöten täynnä miellekarttoja :-).